Tiistaina meillä oli uskonnon koe, mihin kyllä luin kirjasta kahdesti ja tein samalla alleviivauksia ja vihosta luin muutaman kerran ja ajattelin, että se riittää, sillä aikaisemminkin on muihin kokeisiin riittäny, mutta toisin kävi. Kun sain kokeeni eteeni, ei minulla ollut mitään hajua, mitä kysymyksiin olisi pitänyt vastata. Osasin evankeliumien kirjoittajat, mutta siinä ne tietoni sitten olivatkin. En usko että pääsen edes läpi kokeesta, siihen nimittäin vaaditaan 10 pistettä ja itse sain ehkäpä 3 hyvällä tuurilla, jos opettaja antaa jostain selityksistäni pisteitä säälistä, kun sentään yritin. Olen vieläkin ihan hämilläni, miten niin pääsi käymään, ennen olen jopa yrittämättä saanut vähintään 7½. Tänä vuonna vaan on mennyt huonosti, äikän kokeestakin tuli 6+ vaikka siihenkin oikeasti yritin lukea. Ehkäpä tieto ei vain uppoa aivoihini. Mietityttää miten muka pärjään lukiossa jos saan jo nyt näin huonoja numeroita vaikka yritän.
Keskiviikkona sitten koko päivä alkoi huonosti. Nukuin pommiin ja myöhästyin koulusta 20 minuuttia. Kun menin tunnille, mikä oli fysiikkaa missä on osa meidän luokasta ja osa rinnakkaisluokasta yhdistettynä, niin kahden pojan suusta kuului: "eiiii". Jee, tosi hyvä fiilis. Lopputunnin sainkin kuunnella ties mitä huuteluita. Skillet -paitani oli edelleen se suurin aihe, oikeasti voisivat jo keksiä jotain muuta. Enkun tunnilla en taaskaan pystynyt lausumaan sanoja ääneen, en vain saa sanoja tulemaan. Sitten oli tietysti niitä ihania paritansseja, maailman kamalin asia.
Ensinnäkin tässä syyt miksi paritanssit ovat kamalia:
1. En osaa tanssia yhtään
2. Mulla ei ole minkäänlaista rytmitajua, mikä korostaa vielä sitä etten osaa tanssia
3. Oon tosi huono oppimaan askelia ja muistamaan ne oikeassa järjestyksessä
4. En ole mikään viehättävä näky, joten kukaan ei halua tanssia mun kanssa
5. Nolaan itseni aina kun tanssin, varsinkin paritansseissa
6. Joka vuosi näistä paritansseista tulee kauhea stressi
Nämä kaikki kun toteutuu yhtä aikaa kaksi tuntia niin kyllä on huono olo sen jälkeen. Tietenkin sain aloitusparikseni sellaisen joka on paras tanssija yseistä ja itse kun en osaa tanssia yhtään niin tosi kiva juttu. Yseillähän on joka vuosi aina kolme tanssia, marssi bolognese (tai joku sellane, en ees tiiä sen nimee), sellainen jännä piiritanssi jossa vaihtuu pari koko ajan ja sitten vielä perinteinen valssi. Näistä en osannut kuin piiritanssin siedettävästi. Marssissa piti koko ajan miettiä tarkasti mitä pitää tehdä, mutta sekin sujui ihan jees. Pahin olikin valssi. En vain osaa tanssia valssia. Mulla ei oo sitä rytmitajua, joten en vain pysy tahdissa. Toki helpottaisi varmaan jos laskisi yks-kaks-kol, mutta ei sellaseen oo aikaa kun pitää varoo astumasta toisen varpaille. Näitten juhlassa esitettävien tanssien lisäksi sitten opeteltiin viel yks muukin tanssi "ihan vaan huvin vuoks". Siis sen tanssin perusosa oli se että samaa juttua tehdään koko ajan, mutta en tajunnut miten ne jalat meni, joten pyysin kaveria nopeesti näyttämään vierestä miten se menee, mikä olikin hyvä juttu sillä hetken päästä vaihdettiin pareja ja tanssiin tuli lisää vaikeutta - tytön piti pyörähtää pojan käden alta joka kolmannella askeleella. Oikeesti, mistä ne opettajat vetää niitä tansseja. No sain parikseni tietysti taas hyvän tanssijan, jolla on rytmitaju ja itse olin pihalla kuin lumiukko koko asiasta. No, parin harjoittelukerran jälkeen vihdoin ymmärsin, mutta en tajunnut että minunhan täytyy hieman mennä alaspäin kun menen käsivarren alitse, tajusin sen vasta siinä vaiheessa kun pojan kyynerpää osui päähäni, ai että sitä häpeän määrää. Onneksi tanssiharkat loppuikin siihen ja melkein juoksin ulos salista. Ensi viikkoa odotellessa...
Torstai menikin sitte ihan hyvin, illalla yritin katsoa kauhuleffaa, mutta katsoin sitä ehkä minuutin, jolloin oli pakko vaihtaa kanavaa kun pelotti/jännitti liikaa. Ja tämän minuutin aikana siinä vain kuvattiin kuinka kamera lähestyi taloa ja joku tyyppi meni kyseiseen taloon sisälle, mikä oli aivan tyhjä ja siinä vaiheessa pelotti niin paljon että huhhuh.
Perjantaina olikin sitten hyvä päivä. Koulussa oli vain matematiikkaa, yhteiskuntaoppia ja itsenäisyys/lakkiaisjuhla. Päästiinkin jo yhdeltä koulusta. Kahdelta isäpuoleni tuli hakemaan tavaroita, mitä aion myydä pois ja äiti lupasi laitella niitä huutonettiin kun itselläni ei mahista myydä netis ja kirppispöytäkin maksaa 30e, joten siitä jäisi luultavasti vain tappiolle. Oli ihan kiva juttu vaihtaa kuulumisia, oikeastaan tykkään isäpuolestani enemmän kuin äidistäni, mikä tuntuu itsestäni aivan kamalalta ja väärältä, koska omaa äitiäänhän pitäisi rakastaa. Toisaalta, minusta on tuntunut ihan pienestä asti siltä, että äitini ei ole pitänyt minusta, joten miksi minunkaan pitäisi pitää hänestä. Eilen päätin katsoa kauhuleffan, sillä en ole koskaan katsonut kauhuleffaa kuin ehkä viisi minuuttia, koska olen tällainen säikky. Maikkarilta tuli Hohto, mikä oli aikas pelottava, mutta ihan hyvä leffa ja olen niiin tyytyväinen kun uskalsin katsoa sen, nyt olen katsonut yhden kauhuelokuvankin!
Tänään sitten olikin tällainen rento vapaapäivä, tai olinhan taas kaksi tuntia töissä, mutta ei se tunnu kovinkaan paljoa työltä. Tosin tuon työn takia en päässyt joulukadun avajaisiin, mutta näinpähän edes ilotulituksen huoneeni ikkunasta, asutaan nimittäin niin keskustassa ja vieläpä mäen päällä niin ei tarvinnut mennä edes ulos asti katsomaan.
En kyllä oikeastaan tykkää vapaapäivistä, silloin yleensä tulee istuttua sisällä koko päivä tekemättä mitään. Toisaalta, en tykkää myöskään koulupäivistä. Oikeastaan kaikessa on niin, etten tykkää kummastakaan vaihtoehdosta. Useissa vieläpä pitää itse valita toinen. Ja kun joka päivä pitää tehdä niitä valintoja niin useasti tulee valittuja niitä vääriä mitkä harmittaa myöhemmin ja toivoo että olisi valinnut sen toisen. Muutama valinta menneisyydessä on sellainen mitkä harmittavat edelleen.
Yksi oli kun pienenä, noin 5 vuotiaana olin äitini mukana kun hän meni ystävänsä kanssa katsomaan asuntoa. Tällöin vanhempani olivat vielä yhdessä, mutta näin myöhemmin tajusin että äitini silloin etsi uutta asuntoa itselleen ja uudelle miesystävälleen. En muista kiellettiinkö minua vai jätinkö muuten vain kertomatta asunnosta isälleni, mutta en siis kuitenkaan kertonut. Kun äitini sitten eräs päivä muutti pois, muistan kuinka lähdin isäni kanssa ajelulle kun isä ei varmaan kestänyt katsoa äidin muuttavan. Silloin kun näin isäni itkevän. tajusin, että minun olisi pitänyt kertoa. Tiedän, että ei kertominen varmasti olisi muuttanut asiaa ja saattoihan olla että äitini oli silloin jo kertonut etsivänsä uutta asuntoa, mutta silti se jotenkin kaivaa vieläkin mieltä.
Toinen on se, kun ensimmäisen koulupäivän aamuna mietin, miten laitan hiukseni. Olin peilin edessä ja hiukseni olivat edestä niin pitkät että minun piti päättää teenkö keskijakauksen vaiko sivujakauksen. Olin jossain nähnyt kuvan pojasta jonka hiukset olivat geelillä laitettu sivulle, joten päätin tehdä keskijakauksen sillä sivujakaus oli mielestäni poikamainen. Tämä kadutti suuresti 12 vuotiaana, sillä minua alettiin kiusata keskijakauksestani, joten seurauksena leikkasin etuhiukseni kokonaan pois, ja tämä myös kadutti sitten myöhemmin hieman mutta ei niin pahasti kuin se että olin ekaluokkalaisena valinnut väärän jakauksen. Tämä tulee aina silloin tällöin mieleeni ja tulee sellainen jännä katumuksen/häpeän tunne.
Huhhuh, tulipa tästä taas pitkä, mutta sainpahan taas purkaa ajatuksiani melkein viikon ajalta.
miks jotkut alkaa kiusaa jostain keskijakauksesta :c kai nyt saa hiuksia pitää miten ite haluu. Ja tanssiminen ei oo kivaa! Vaikka ei mulla silleen mitään ongelmaa asian kanssa oo ollu. Ja turha muiden on valittaa miten pukeudut, pää pystyyn ei se voi oikeesti olla muille niin pakkomielle kommentoida sun pukeutumista:) Ja vapaa päivät on välillä aika perseestä ku on tylsää, mut mielummin nukun pitkää ku herään aina aikasin kouluu. Ps. Kiva blogi sulla (=
VastaaPoista