Mietiskelyä

Tänään oli kunnon ajattelu päivä. Aamulla myöhästyin - again. Vielä olisi jaksoa jäljellä 6 koulupäivää ja eikä saisi tulla yhtäkään myöhästymistä tai muuten tulee jälki-istuntoa, joten ensi viikon torstaina onkin koulua sitten neljään. Eka tunti oli ruotsia ja se ei oikein kiinnostanut, joten olin aivan omissa maailmoissani koko tunnin. Mietin enimmäkseen tulevaisuuden ammattiani. Mitä tehdä lukion jälkeen? Aikaisemmin vaihtoehtoina ovat olleet lääkäri ja lakimies, mutta tänään ajatukseni vahvituivat siten, että lakimies tuntuu oikealta. Vaikka lakimiehet saavat vähemmän palkkaa kuin lääkärit, niin se ei ole niin vastuullista työtä ja opiskelukin kestää vähemmän aikaa. Lisäksi olisi mielenkiintoista opiskella lakia ja päästä joskus rikosoikeuteen.
Toinen aihe mikä mietitytti tänään oli se, kumpi tuli ensin masennus vai syömisvammailu? En usko, että itselläni olisi mitään syömishäiriötä, mutta ei kai kaikki ajatukseni ruokaa ja painoa kohtaan ole aivan normaaleja, joten kutsun sitä syömisvammailuksi. Muistelin milloin aloin laihduttamaan ensimmäisen kerran. Se oli muistaakseni 4. tai 5. luokalla, opettelin silloin mitä tarkoittavat kalorit jne. Silloin en kuitenkaan laihduttanut pysyvästi, mutta 7. luokalla laihduin muistaakseni puolessa vuodessa 8 kiloa. Ne kaikki tosin on tullut nyt takaisin kun terveydenhoitaja valitti, mutta toivottavasti pääsen eroon tästä ylimääräisestä massasta. Sitten mietin, milloin ensimmäisen kerran oli masennusoireita. Sekin oli muistaakseni joskus 5. luokalla. Silloin jopa viiltelin muutaman kerran. Muistan, kuinka itkin silloin sitä, kuinka ruma, ällöttävä ja lihava olin. Se helpotti hieman kuudennella luokalla, mutta seiskalla taas alkoi uudestaan, pahempana. Kasin syksyllä masennukseni oli melkein pahimmillaan, silloin alkoi itsemurha-ajatuksetkin tulla voimakkaammin esiin. Masennuksen ja syömisvammailun ensioireet siis tulivat aika samoihin aikoihin, joten en varmaan koskaan saa selville kumpi tuli ensin. Tämä on vähän samantyylinen kysymys kuin kana&muna juttu. En myöskään tiedä miksi tämä kaikki alkoi silloin 4.-5.luokalla. Mikä asia saa 10-11 vuotiaan laihduttamaan ja masentumaan? Silloin minua ei vielä kiusattu kovin pahasti eikä ollut kai mitään järkyttävää tapahtumaa. Toivoisin, että saisin näihin joskus vastauksen itseltäni, ihan vain mielenkiinnon vuoksi.
Kolmas mietiskelyn aihe oli elämäni. Mietin, miksi jaksan olla täällä. Joka päivä itken, saan paniikkikohtauksia, ahdistaa, pelottaa... Koulu menee huonosti, kotiolotkaan eivät ole kovin hyvät, ei ole kavereita, ulos meneminen pelottaa, itkettää kun katson peiliin, kyyneleitä tulee monta kertaa päivässä. Olen yrittänyt parantua, mutta ei mikään "iloinen ajattelutapa" vain toimi. Ei auta. Ei vaikka psykologi niin väittääkin. Jos edes pääsisin eroon siitä, että pelkään lähteä jonnekin missä on ihmisiä auttaisi jo paljon, mutta en pääse siitä eroon. Itkemisestäkin olisi kiva päästä eroon. Tänäänkin itkin aamulla, koulussa välitunnilla vessassa piilossa, koulun jälkeen ja tiedän että varmaan itken vielä kun yritän taas nukkua. Miten edes joku voi ikeä monta kertaa päivässä?
Ja vielä neljäs aihe: ihastuminen. Ennen ihastuin siten, että olin ihastunut samaan henkilöön 2-6kk ja sitten tuli uusi ihastus. Nykyään en ole ollut kunnolla ihastunut melkein puoleen vuoteen. En edes viitsi ihastua, tiedän etten koskaan saa ketään, koska olen ruma ja lihava ja luonteeni on aivan kamala. Tälläkin hetkellä osittain tykkään eräästä, mutta en edes tunne häntä kunnolla. Tosi kiva kuulla juttuja kun muut seurustelee ja säätää kaikkien kanssa ja kuulee juttuja miten se ja se taas nuoleskeli siellä ja siellä.

Tajusin tänään myös, että yks maailman tärkeimpiä juttuja mulle on musiikki. Kuuntelen musiikkia aina kun mahdollista. Aamu alkaa siitä kun laitan voicen päälle ja kuuntelen aamuradiota. Koulumatkalla kuuntelen kännykästä musaa, koulussa välitunneilla kuuntelen musaa, kotimatkalla, kotona tietokoneelta ja nukkumaan mennessä vielä muutama kappale kännykästä. Kuuntelen monenlaista musiikkia, riippuen fiiliksestä. Itselleni on tärkeää kappaleessa niin melodia kuin sanatkin. En tiedä montaakaan kappaletta, joissa olisi loistavat sanat ja loistava musiikki. Tässä kuitenkin kaksi missä molemmissa koskettavat sanat ja hyvä musiikki, Chisua en niinkään kuuntele muuten, mutta Megadeth on kuulunut suosikkeihini jo kolmisen vuotta.

Hirveä itsehillinnän menetys

Ällöttää kun ajattelen eilistä. Olin siis isäni, hänen kaverinsa ja tämän vaimon kanssa kodalla paistamassa makkaraa, en syönyt yhtä makkaraa - vaan kaksi! Jo silloin tuli hirveä morkkis. No, mentiin kodalta sitten sinne isän kaverin kotiin ja siellä sitten söin thaimaalaista ruokaa, mitä tämä isän kaverin vaimo teki. Se oli kyllä hyvää, mutta en pysty kuvittelemaankaan kuinka paljon kaloreita siinä oli. Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan sitten söin vielä ison suklaamuffinsin ja kinuski-toffee jäätelön. Kaloreita tuli siis melkein 2000, hyi. Tunnen niiin suurta syyllisyyttä että petin itseni, mutta yritän olla ajattelematta, koska olin kuitenkin viimeistä kertaa heidän luonaan kylässä. He nimittäin muuttavat Saksaan, sillä tämä isän kaveri sai sieltä todella hyväpalkkaisen työn. Heidän muuttonsa ei kuitenkaan ole vielä aivan varmaa, sillä tällä kaverilla on 6kk koeaika siellä ja sitten vasta hän saa tietää saako vakituisen työn. Tämän lisäksi myös he odottavat lasta, joten se houkuttelee kuitenkin jäämään Suomeen. En tiedä kummin haluaisin, sillä jos he muuttavat Saksaan niin me muutamme heidän taloonsa, siis 15km päähän nykyisestä, toiselle paikkakunnalle, joka tosin kuuluu tähän missä nykyäänkin asumme. Toisaalta, he ovat mukavia ihmisiä niin olisi kiva jos heitä näkisi useammankin kerran vuodessa.

Tänään alkoi aamu iloisesti. Vyötäröltä oli kadonnut turvotus ja mittanauha näytti 4cm vähemmän, jee. Tänään olin taas kirkossa. Siellä oli joku perhekirkko ja koko kirkko oli täynnä lapsia ja myös kirkonmenot olivat hieman muunneltuja, jotta lapset jaksaisivat kuunnella. Meinasin alussa hajota täysin mies papille, joka yritti neljä kertaa aloittaa puhumisen ja sai aina vain yhden äännähdyksen ja joutui köhimään ja lopulta sai sanottua asiansa mikki hiiri äänellä. Kirkon jälkeen istuin jonkun aikaa kotona, kunnes isä käski lähtemään kauppaan. Sain 15e ja sain ostaa sillä ruokaa ja herkkuja. No, ostin itselleni omenoita, sokeritonta mustikkakeittoa, riisikakkuja sekä light mehua, joka oli aivan järjettömän pahaa, mutta ei siinä olekaan kuin 5kcal 500ml pullossa, josta tulee 5l mehua. Lisäksi ostin sitten kanaa, rinkeleitä, suklaata ja maitoa. Tein kanarisottoa ruuaksi ja sen jälkeen lähti aivan käsistä. Söin ison annoksen risottoa, kaksi rinkeliä, lasin omenamehua, kaksi riviä suklaata ja pussin popcorneja. Hyi, hyi, hyi ja vielä kerran hyi. 1300kcal ainakin. Ällöttää, tunnen taas mahani turvotuksen ja läskit. Itkettää, oksettaa ja on muutenkin täysin hajonnut olo. Tänään kyllä lupaan itselleni, että huomenna on max. 200kcal + kävelyä 90min (hieman reilu 200kcal) eli toivottavasti huomenna tää pitää ja menee miinukselle. Lisäksi tietty kouluun taas vesipullo mukaan, että tulee juotua sitä vettä edes jonkun verran. Tänään järkytyin, kun näin hiusteni kunnon. Hirveästi kaksihaaraisia, sellaisia ihme palluroita ja muutenkin heikon näköiset hiukset. Pitäisi vähentää suoristamista. mutta en vaan pysty menemään kouluun tai minnekään kiharilla hiuksilla. Ehkäpä täytyy joku päivä vain voittaa pelko, mikä voi olla aika mahdotonta. Alkaa hieman pelottamaan, mitä jatkuva univaje tekee elimistölleni. Nukun joka yö 3-6 tuntia, se ei vaan voi olla pidemmän päälle kovin terveellistä. Toivottavasti huomenna menee syömiset ja liikunta hyvin, jotta laihdutus lähtisi kunnolla käyntiin. 3vk aikaa Maata Näkyvissä -festareille, siihen mennessä tavoite 46kg.
Vielä tähän loppuun sellainen, että olin tänään erittäin hämmästynyt ja iloinen, sillä huomasin että olin saanut lukijan blogilleni. Tottakai se on loogista että netissä olevaa blogia joku lukee ja oikein liittyy lukijaksi, mutta silti jotenkin hämmästyin ja tuli olo, voiko tämä olla edes totta. Mutta tosiaan, kiitos sinulle ja kaikille muillekin jotka joskus ehkä liittyvät lukijakseni.

Sortumista, nuorteniltaa ja kiusausten vastustamista

Tänään on taas ollu sellane päivä että olis voinu jättää kokonaan nousematta sängsytä. Heti aamulla mulla oli kurkku kipeä ja nenä vuosi ja oli hirveä olo, mutta päätin lähteä kouluun kun kerrankin heräsin ajoissa. Koulumatkalla kävin ostamassa pullon lähdevettä, nenäliinoja ja kurkkupastilleja (joissa on 5kcal/pastilli, iiks!), jotta olo olisi hieman helpompi. Koulussa en ymmärtänyt matematiikasta mitään, yh:n tunti meni musiikkia kuunnellen, äidinkielen tunnilla olin netissä, enkun tunti meni hiljaisuudessa ja fysiikan tunti meni kuuntelemalla kun taas kaksi idioottia puhui kaikkea paskaa. Koulussa sorruin syömään puolikkaan lihapullan ja 1/4 perunaa vaikka olin luvannut itselleni olla syömättä...
Iltapäivällä kävin vaa'alla, jonka luku ei ollut muuttunut yhtään, katselin telkkaria ja tein ruokaa. Riisiä ja kanaa, 470kcal ja menin syömään koko annoksen. Päivän saldoksi tuli siis +550kcal, hyi. Pitäisi tuo 50 kaloria jotenkin kuluttaa vielä tässä illalla. Vettä sentään tuli juotua litra, mikä on loistava juttu kun en yleensä juo kuin pari desiä. Illalla oli seurakunnan nuortenilta ja katseltiin jotain tylsää elokuvaa johon en oikein pystynyt keskittymään, mutta tulipahan taas yksi leima isospassiin. Nuortenillan loputtua, kävin kaupassa hakemassa iskälle kaksi Fazerina -levyä, lemppari suklaatani. Matkalla huomasin, että varmaan kaikki yläasteelaiset ja lukiolaiset oli keskustassa ja tajusin että olen varmaan ainoa joka ei tee koskaan mitään.. Olisi kiva saada taas ystäviä tai edes joku jonka kanssa viettää aikaa.
Olen kuitenkin iloinen, että pystyin vastustamaan pullaa ja mehua mitä oli nuortenillassa ja suklaata, huhhuh sitä kalorimäärää mikä niistä olisi tullut jos olisin sortunut. Isä kuitenkin lupasi tänään että minä tulen sen mukaan kun mennään isän kaverin ja hänen thaimaalaisen vaimonsa luo ja mennään rantaan paistamaan makkaraa! Melkein 300 kaloria yhdessä makkarassa ja pakko syödä, yritin sanoa etten halua tulla mukaan mutta on vaan pakko. Pelottaa jo valmiiksi se makkara ja se, että joudun olemaan jonkun aikaan yksin sen thaimaalaisen kanssa ja englannin taitoni ovat niin huonot että jos yritän puhua jotain, niin siitä ei varmaan saa mitään selvää joten tulee varmaan kiusaantunut hiljaisuus. Huomenna on myös taas töitä, pitkästä aikaa. Odotan innolla että näen taas sen vanhan naisen ketä autan, sillä hän on tosi mukava, vaikka onkin tooosi tarkka työnjäljen suhteen. Toivottavasti huomenna ei olisi yhtä paha mieli kuin tänään, vaikka joudunkin syömään makkaran.

Lyijytäytekynän metsästystä ja isoskoulutusta

Tajusin juuri, että en muista eilisestä juurikaan mitään. En muista yhtään miten meni koulussa tai mitä tein kotona. Muistan vain että vaaka näytti vain 100g vähemmän ja luin pari kertaa yhteiskuntaopin kokeeseen. Kaikki muu on pimennossa. No, ehkäpä eilen oli vain niin huono päivä että oon blokannu sen mielestäni...
Mutta tänään oli ihan siedettävä päivä. Tosin aamulla fysiikan kaksoistunnilla, jossa on sekoitus meidän luokastamme ja rinnakkaisluokasta, ainoa siinä ryhmässä oleva kaverini nukkui pommiin ja jouduin olemaan yksin ensimmäisen tunnin, joten kaksi idioottia vittuilivat koko tunnin. Kuului supinaa ties mistä asioista enkä edes niitä viitsi tähän kirjoittaa. Raivostuttavaa! Tänään oli yhteiskuntaopin koe ja se meni vähän niin ja näin, mutta olen onnellinen että olen päässyt eroon stressistä ennen koetta ja siksi minua ärsyttää jos sellaiset 10-oppilaat stressaa vaikka ne osaa kaiken. Kokeessa tosin häiritsi kun istuin erään luokkalaiseni pojan takana, joka haisi niin kauheesti hieltä että oikein oksetti. Oli pakko tehdä koe pitämällä nenästä kiinni ja yrittää olla oksentamatta, se vaan oli niin voimakas ja paha haju! Mutta kokeen jälkeen kaikki menikin sitten suhtkoht normaalisti.

Iltapäivällä metsästin lyijytäytekynää paikkakuntamme liikkeistä, kunnes viimeisenä tajusin, että Tiimarissahan niitä myydään! No, ainakin sain kävelyä. Tiimarissa oli eräs riparillani ollut isonen, joka onnistui säikäyttämään minut kun en huomannut häntä ja sydämeni hakkasi sen jälkeen varmaan 10 minuuttia. Inhoan säikyttelyä kun itse olen säikky mutta en onnistu koskaan säikyttämään muita. Syömiset meni loistavasti. Koulussa söin pari haarukallista porkkana-lantturaastetta (jolle olen kylläkin allerginen..) alle 20kcal ja kotona makaronia (kuivapaino 70g) ja jauhelihakastiketta n.400kcal, eli sain pidettyä alle 500kcal! Lisäksi kävelin keskustassa ainakin 20 minuuttia ja vedin kotona rasvanpoltto harjoituksen, joten kulutin liikunnalla n. 100kcal. Päivän saldo: +320kcal.
Iltapäivästä mulla oli isoskoulutus, missä tehtiin pareittain hartaudet. Sain parikseni erään mukavan ja tutun ihmisen ja päätimme tehdä hartauden ystävyydestä. Oli kyllä aika jännää yrittää vetää hymynaama ja tehdä aiheesta, mikä ei kosketa oikeasti itseään, sillä mulla ei oo yhtään kunnon ystävää, tai edes kaveria. Isoskoulutuksessa meille lähtijöille jaettiin Maata Näkyvissä -festarit 2011-lehtinen missä oli festareiden ohjelma. Kuuntelin ihan mielenkiinnosta millaista musiikkia esiintyvät Gospel-bändit soittavat ja ihastuin Skilletiin! http://www.youtube.com/watch?v=1mjlM_RnsVE soittavat hyvin ja sanatkaan ei nyt niin himohimo uskovaiset ole. Jännittää vähän noi festarit, pitäis pystyä olemaan normaali iloinen nuori 55 tuntia! Ei mitenkään mahdollista. Linja-automatkankin joudun istumaan varmaan yksin tai jonkun ällötyksen vieressä. Ja se, että ei pääse tekemään mitään kuntoilua, juuri kun olen siitä hieman innostunut. Ja vielä sekin, että olen niin hirveän ujo, etten pysty tutustumaan keneenkään, vaikka haluaisinkin.
Tätä kirjoittaessa muistin, että minun piti soittaa työpaikalleni jo tiistaina, että pääsen tulemaan lauantaina. Iiks, ja nyt taitaa olla jo liian myöhäistä. No, soitan kuitenkin ja toivon parasta että mulle ei suututa. Autan siis lauantaisin kaksi tuntia erästä ms-potilasta ja teen kotitöitä ja muita pikkujuttuja ja saan hieman palkkaa sitten siitä. Pelkään vain kamalasti soittamista, en oikein edes tiedä mikä siinä on niin kamalaa, mutta se on vain ihan hirveän pelottavaa!

Salmiakkia ja läskiahdistusta

Tänään oli parempi päivä kuin eilen, onneksi. Aamulla oli tosin taas vaikeuksia herätä, kesti 40 minuuttia ennenkuin edes pääsin sängystä ylös, joten myöhästyin koulusta taas. Onneksi ope ei merkinnyt sitä Wilmaan, joten saan vielä myöhästyä kaksi kertaa ennen kuin joudun jälki-istuntoon. Koulussa juttelin pitkästä aikaa erään mukavan ihmisen kanssa, joka on opiskelemassa muualla mutta on vain tämän jakson meidän koulun lukiossa ja sattui tulemaan samalle kuvistunnille.

Kesken koulupäivän kävin kaupassa ruokavälkällä ostamassa Pirkka Salmiakkeja. Ne on mielestäni tosi hyviä, maksavat vain 1.49e ja koko pussissa on vain 110kcal! Unelma karkkeja laihduttajalle :) Tänään oli kyllä aika ahdistava tunne koko päivän. Tuntui että kaikki tuijottavat mua, siis oikeasti näin kuinka moni katsoi minua ja moni oikein tuijottamalla tuijotti. Tarkistutin monesti kavereilla onko naamassani jotain tai näytänkö oudolta tai onko hiukset huonosti, mutta ei mikään ollut vialla.. Ehkä olen vain niin ruma että täytyy tuijottaa.
Tänään oli myös kova läskiahdistus, uskalsin käydä vaa'alla mässäily syysloman jälkeen ja vaaka näytti 49.7kg. Olen pettynyt että päästin itseni syömään lomalla, vaikka olin juuri onnistunut laihduttamaan jo reilusti alle 49 kilon. Lisäksi menin syömään melkein koko lautasellisen riisiä ja kanaa, melkein 500kcal... No, huomenna käyn aamulla ostamassa lähdevettä ja juon koko koulupäivän niin ei ole iltapäivällä niin kova nälkä että pitäisi syödä jotain. Meillä alkaa paritanssit neljän viikon päästä ja silloin pitäisi olla jo huomattavasti laihempi, sillä kaikkia poikiahan ällöttäisi tanssia tälläisen läskikasan kanssa. Tavoite on painaa 45 kiloa, teen sen vaikka olemalla kaksi viikkoa kokonaan syömättä jos muu ei auta. Liikuntakieltoa olisi vielä se kaksi viikkoa, mutta ajattelin jos ylihuomenna menisin reippaalle kävelylenkille että saisi jo vähän tuntumaa taas liikkumiseen kun en sitä ole voinut vuoteen harrastaa. Laskeskelin tämän laskurin avulla: http://www.healthyweightforum.org/eng/calculators/calories-required/, että jos haluan laihduttaa 5 kiloa kuukaudessa, saan joka päivä syödä 150 kaloria. Ei siis mikään mahdoton tehtävä. Yksi n.500 kaloria sisältävä ruoka päivässä ja kahden tunnin reipas kävelylenkki mikä kuluttaa 350kcal ja siihen päälle vielä hieman lihaskuntoa. Mietin myös jos alkaisin uimaan kerran viikossa, kun polven tähystyksestä jääneet haavat ovat täysin parantuneet. Olen tosin vielä liian lihava bikineihin, mutta uimallahan sitä laihtuisi.

Aina ei vaan mee putkeen

Tänään oli taas päivä, jolloin mikään ei vaan suju. Ensin taas valvoin yöllä kun en saanut unta ja aamulla herätyskello ei herättänyt, joten olin ensimmäisen tunnin pois, eihän niitä poissaoloja olekaan vielä kuin 45 tuntia ja ei ole edes toinen jakso loppunut. Kotitalouden tunnilla en voinut vastustaa tuulihattuja, joten söin kaksi missä oli kermavaahtoa ja hilloa sisällä ja tunnen itseni hirveäksi ahmatiksi, kun en sellasta pystynyt vastustamaan. Koulussa oli myös koulukuvaus ja näytin taas hirveälle. Ja nolasin myös itseni kun tarvitsin passikuvat ja sitten kuitenkin olin ihan sekaisin siinä kuvaustilanteessa että miten siinä pitää olla. Viimeisellä tunnilla tajusin, että olen hukannut uskonnon kirjani, koska se ei ole koulusssa enkä löydä sitä mistään kotoakaan.
Koulun jälkeen yritin juosta pitämään kokkikerhoa, mutta en mitenkään ehtinyt kahdessa minuutissa sinne, joten myöhästyin. Kun vihdoin pääsin kotiin, minulla oli hirveä migreeni joten iltapäivä menikin nukkuessa. Kun illalla yritin kirjautua Höyhenen kevyt -foorumille, käyttikseni oli bannattu. Tiedän, että olen vuoden liian nuori, mutta käyttäydyin asiallisesti, en ole mikään wnb laihduttaja joka hakisi huomiota ja pystyin keskustelemaan aivan kuten muutkin siellä. Ärysttää, vituttaa, itkettää, masentaa... En tiedä mitä nyt teen! Kirjauduin sitten I wanna be thin -foorumille, mikä vaikuttaa hieman huonommalta näin aluksi, mutta täytyy toivoa että se onkin ihan kiva ja olen vain nyt niin harmissani tuosta omasta bannistani että kaikki muut tuntuu huonoilta.

Tajusin tänään, että melkein kaikki päiväni ovat samanlaisia. Aamulla herään väsyneenä, ahdistun kun mietinkin tulevaa päivää mutta menen silti kouluun. Yleensä myöhästyn ensimmäiseltä tunnilta ja vedän tekohymyn naamalleni. Koulussa ahdistaa, itkettää ja on hirveä olo, mutta silti jotenkin pystyn esittämään normaalia ja vaikuttamaan iloiselta. Kun koulu loppuu, ahdistaa kaikki nolot jutut mitä olen tehnyt sekä se että kotona taas pitäisi jaksaa tiskata, siivota ja tehdä läksyt. Näitä asioita en kuitenkaan saa koskaan aikaiseksi joten ahdistun lisää. Huoneeseen päästyäni yleensä purskahdan itkuun. Sitten avaan tietokoneen, käväisen katsomassa kaikki tärkeät asiat ja sen jälkeen yritän tehdä läskyjä. Sitten teen ruuan ja syön itsekin vähäsen, koska on pakko. Illalla vain katselen telkkaria tai kuuntelen musiikkia, kunnes nukahdan. En koskaan tee mitään, kokkikerhon pitämistä ja isoskoulutusta lukuunottamatta. Liikuntaakaan en voi vielä harrastaa kahteen viikkoon liikuntakiellon takia. Pitäisi keksiä jotain tekemistä, mutta on vain vaikea keksiä jotain mukavaa, sekä minun on vaikea saada itseni tekemään mitään. Kahden viikon päästä onneksi saan taas juosta, joten alan taas lenkkeilemään ja kohottamaan kuntoani.

Kirkossa

Viime yö oli taas kamala. Koneelta lähdin jo hieman yli 12, mutta ajattelin katsella Boston Legalia muutaman jakson, kunnes alkaa väsyttämään. Katselin kuitenkin telkkaria kolmeen asti, kunnes päätin yrittää nukkua. Yritin unta puoli tuntia, mutta minua ei edes väsyttänyt joten päätin kuunnella musiikkia. Musiikkia kuuntelin tunnin verran, kunnes alkoi hieman silmiä painamaan ja päätin yrittää taas unta. Viimeisen kerran katsoin kelloa, kun se oli 04.57, joten nukahdin vasta viiden aikaan ja piti kuitenkin herätä puoli kymmeneltä kirkkoa varten.

Tänään olin siis kirkossa, siksi että olen halunnut viime talvesta asti käydä, mutten ole voinut, sillä se olisi ollut "noloa" ja nyt isoskoulutuksen myötä sain tekosyyn mennä sinne. Menin kirkkoon n.10 minuuttia ennen jumalanpalveluksen alkua ja menin parvelle istumaan. Hetken päästä huomasin kun urkuja tuli soittamaan sama kanttori joka oli omalla riparillani ja hän hymyili minulle. Juuri kun jumalanpalvelus oli alkanut, parvelle tuli myös entinen päiväkotitätini, joka on jo nykyään aika vanha ja varmaan eläkkeellä. Hän ei tunnistanut minua, mutta se ei yllättänyt minua. Hän tuli kirkkoon miehensä ja kahden lapsenlapsensa kanssa, jotka olivat luultavasti 3-4 vuotiaita. Ilmiselvästi lapset olivat ensimmäistä kertaa kirkossa, sillä hän esitteli kirkkoa lapsille osoitellen eri asioita. Toinen lapsista, suloinen tyttö katseli minua usein ja tuli välillä lähemmäksikin ja aina kun katsoin häntä takaisin, juoksi hän mummonsa luo. En tiedä mistä tässä oli kyse, olin varmaan mielenkiintoinen, sillä olin ainoa muu ihminen parvella. He kuitenkin lähtivät lopulta ennen kuin jumalanpalvelus loppui ja mieleeni tuli Kirkossa -laulu, joka on varmasti melkein kaikille tuttu riparilta tai muilta seurakunnan leireiltä.

"Tuli kirkkoon mies ja lapsi
he eteeni istuivat
kai tie oli pienelle pitkä
oli kosteat kiharat
ei monta hetkeä hiljaa
tuo ollut pikkupää
oli paljon kyselemistä
ja paljon nähtävää

Minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää
hän nostaa pienet kasvot
ja huuli värähtää
he lähtivät kesken saarnan
minä loppuun asti jäin
sama hiljainen arka pyyntö
nous syvältä itsestäin:
minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää"

Sanat ovat mielestäni erittäin kauniit ja tulivat heti mieleeni kirkossa kun kyseiset ihmiset lähtivät. En tiedä miksi, mutta pidän kirkossa käymisestä yksin. Se on hyvä paikka miettiä asioita ja myös Raamatun tekstejä, mihin en oikeastaan usko, mutta joissain on ihan hyvä sanoma. Uskonto on ollu minulle ala-asteelta lähtien kysymysmerkki, en tiedä mitä mieltä olen. En usko siihen että Jumala olisi luonut maapallon, vaan se syntyi alkuräjähdyksessä ja evoluution kautta olemme me ihmisetkin kehittyneet. En usko Jeesukseen tai mihinkään ihmetarinoihin, joita Raamatussa kerrotaan, mutta silti uskon, että jonkinlainen Jumala saattaa olla olemassa, vaikkei ole vastannutkaan rukouksiini tai auttanut minua. Uskonto ja usko tarkoittaa jokaiselle eri asioita, osalle se on huuhaata, jotkut haluaisivat polttaa Raamatun, osalle uskonto on koko elämä jne. Minä en vielä tiedä mitä se on minulle, tällä hetkellä se on huuhaan ja järkevyyden rajalla, mutta uskon että se muuttuu selkeästi jommankumman suuntaan. Silti, aion käydä jatkossakin sunnuntaisin kirkossa mietiskelemässä ja keräilemässä leimoja isospassiini.

Kirkon jälkeen olinkin vain kotona - taas. Katselin pari leffaa ja olin tietokoneella ja kuuntelin musiikkia, muuhun ei minulla riittänyt energiaa. Koulutehtäviä olisi paljon rästissä... Huomiseksi englannista 3 sivua tehtäviä, tiistaiksi kirja-essee, keskiviikoksi terveystietoon 6 sivua tehtäviä, torstaina yhteiskuntaopin koe sekä joka päivälle tietysti läksyt jotka ovat tulleet viime kerralla. Haluaisin tehdä tehtävät, mutta kun en vain jaksa eikä kiinnosta. Tiedän että tämä vuosi on tärkeä, sillä tänä vuonna määräytyy päättötodistuksen numerot ja haetaan jatko-opintoihin. Menen tosin paikkakuntani lukioon, johon keskiarvo taitaa olla jotain 6.5 joten ei sen puoleen huolta, mutta siltikin olisi kiva jos olisi hyvät numerot peruskoulun päättyessä. Tarvitsisin jostain energiaa, mutta en tiedä mistä sitä löytäisin.

Blogin nimikin jo huijaa...

Päätin aloittaa kirjoittamaan blogia, kun äskettäin luin erään luokkakaverini blogia jossa hän kertoi miten kivaa on ollut kavereiden kanssa ja elämä sujuu loistavasti. Aloin ajattelemaan kuinka monella ei elämä sujukaan loistavasti eikä ole kavereita tai minkäänlaista elämää. Kerron oikeastaan päivistäni, ikäänkuin päiväkirja tyyliin mutta kerron myös niin että muutkin ymmärtävät, kirjoittelen niin usein kun jaksan, riippuen fiiliksestä ja onko tapahtunut mitään-olipa se sitten hyvää tai huonoa. Blogin nimi huijaa, että olisin keijukainen, vaikka olenkin tällainen sotanorsu, mutta toivottavasti olen keijukainen muutaman kuukauden kuluttua, 10 kiloa laihempana...

Luokkalaiseni kertoi blogissaan kivasta syysleiristä, no olin samalla leirillä ja ajattelin kirjoittaa vastapainoa kyseiselle blogille. (Jos rakas luokkakaverini luet joskus tätä, niin olen pahoillani että käytän blogisi tekstejä ilman lupaasi):

Leiri oli ihan älyttömän kiva ja rento! -Juu, minustakin leiri oli rento, ei mitään tekemistä syömistä ja kivien maalaamista lukuun ottamatta. Toki illalla oli joku iltaohjelma mutta sain paniikkikohtauksen huoneessamme jota ennen ja jonka jälkeen itkin yhteensä kaksi tuntia joten en edes pystynyt menemään muiden seuraan

Ihmiset oli mukavia ja iloisia ja tämä tarttui minuunkin. -En tiedä olivatko ihmiset mukavia, sillä en voinut kommunikoida kenenkään kanssa sillä kaikki katsoivat minua kuin jotain maailman ruminta ja kauheinta hirviötä, tästä syystä iloinen mieli ei tarttunut minuun.

Ruoka oli ihan älyttömän hyvää taasen! -Tästä olen samaa mieltä, tosin muiden edessä syöminen ahdisti sekä menin oksentamaan yhden ruuan jälkeen koska tuli hirveä omatunto

Ja Isohiekka vaan on yksinkertaisesti paras paikka. -Tästäkin olen kyllä samaa mieltä, oli ihanaa katsella rauhassa järvelle päin sitä upeaa maisemaa, tuli sellainen jännän kiva fiilis

Koko leirin oli tosi hyvä fiilis. :-) -Perjantaina ihan siedettävä mutta lauantaina olisin voinut tappaa itseni... Voi kunpa nämä ajatukset lähtisivät pois ettei tarvistsisi alkaa toteuttamaan...

Että tällainen leiri... Ajattelen kaiken negatiivisesti, olen yrittänyt päästä siitä eroon mutta mikään ei tunnu auttavan. Lisäksi melkein päivittäiset paniikkikohtaukset, toivottomat laihdutus yritykset ja vaikea masennus ei auta tässä positiivisessa ajattelussa.

                                                  

                               Leirillä maalaamani kivi ->

Voisinpa kertoa vielä hieman lisää syyslomastani:

Eli leirin jälkeen lähdin mummon ja papan luokse. Ne asuu kahden kissan kanssa korvessa n. kahden tunnin ajomatkan päässä meiltä. Siellä oli äärettömän tylsää, mutta pääsinpä shoppailemaan Tampereen Koskikeskukseen mummon rahoilla. Siellä näin erään toisen luokkakaverini jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan kunnes molempien oli jatkettava matkaa. Mukaan tarttui jc:stä valkoinen neuletakki ja ihanan värikäs pöllökaulakoru, GinaTricotista punainen kaulahuivi ja Skopunktenista mustat nilkkurit. Yhdestä tavaratalosta mummo osti minulle keittiövaa'an jota sanoin tarvitsevani leipomiseen (oikeasti haluan vain mitata ruokaa grammoina että osaan laskea kalorit). Lisäksi mummo lupasi maksaa mopokortin ja pappa ostaa skootterin, ikää siis mulla jo reilusti yli 15. Mutta tuli ongelma matkaan: Haluan siis skootterin koska muutetaan ehkä n.15km päähän tästä nykyisestä kaupungin keskustasta ja haluaisin päästä kulkemaan milloin haluan, mutta isäni mukaan se on liian vaarallista eikä päästäisi minua ajamaan ollenkaan tielle muulla kuin kevarilla. Kevari ois mulle ok muuten, mut kustannukset hirveitä ja joutuisin itse ostamaan sen kevarin minkä saa halvimmillaan käytettynä n.1500e. Mutta ei tästä sen enempää.

Mummolassa kolme yötä oltuani, menin äitini luokse. Olen ollut äitini kanssa riidoissa tammikuusta asti enkä puhunut hänelle ollenkaan. No pikkuvelipuoleni olivat kovasti kasvaneet eivätkä muistaneet minua. Onneksi yksi kolmesta kissasta muisti ja tuli heti hakemaan silityksiä, tosin sain niistä kissoista allergisen reaktion ja silmäni turposivat ja muuttuivat punaisiksi. Kävin katselemassa siellä päin olevia isäpuoleni sukulaisia jotka ovat tosi mukavia. Isäpuoleni sisko toi mulle tuliaisiksi jostain päin suomea lätkäliiga-karkkeja mitkä oli superhyviä pitkästä aikaa. "Shoppailin" citymarketissa ja löysin Tresemmen lämpösuoja+hiuslakka vain 5e paketin! Molemmat siis normisti 7.90e kappale. Oon vieläkin ihan innoissani tästä löydöstä. Lisäksi ostin 15-packin Coca-Cola Zeroa vain 9.99e, tästäkin olin iloinen, rakastan kokista! Äitini luona olin kaksi yötä jolloin sitten palasin taas kotiin isäni luo ja kirjoittelen ensimmäistä blogimerkintääni josta tuli kunnon romaani. Äitini luona vierailemisesta jäi outo fiilis. En ole enää niin vihainen, mutta pelkään että äitini on ja puhuu nyt taas kaikille minusta pahaa. Toivottavasti näin ei ole ja kuvittelen vain, mutta jos pelkää pahinta niin ei voi kauhistua. 

Äitini toimii Avonin meikkikonsulttina ja sain n. 20 pientä hajuvesinäytettä. Avasin Hawaiian Shores- nimisen tuoksun ja se oli aivan ihana! Siitä näytteestäkin riittää ainakin kolmeksi kertaa, suosittelen kyseistä hajuvettä! Lisäksi sain meikkivoide näytteen, sekä äitini kaappiin jääneet x-tran hiuslakan, Yves Rocherin ripsivärin sekä eyelinerin ja vaaleanpunaisen kynsilakan.

Katson kelloa: Se on 1.48 ja mietin: Miksi ihmeessä kirjoitan blogia näin myöhään yöllä enkä ole nukkumassa? Mutta sitten muistankin vastauksen: Ainiin, minullahan on univaikeuksia enkä saa unta vaikka mitä tekisin.. Täytyypi varmaan kohta mennä edes yrittämään sitä unta, jos vaikka näkis hyviä unia, kun tuntuu että hereillä oleminen on vain painajaista.

Olen muuten pahoillani kuvien laadusta, mutta pääasia on että on jonkunlaisia kuvia!