Otsikoton

Tänään aamu alkoi ihan hyvin, kunnes puhelimeni soi. Arvasin jo numerosta, että se oli psykologi, enkä olisi halunut vastata, mutta kännykkäni soi niin kovaa, että oli pakko. Psykologi kysyi sopisimmeko ajan, vai onko enää tarvettakaan. Tässä tiesin tilaisuuteni tulleen. "Ei varmaan tarvii enää, kaikki on hyvin" sanoin pirteällä äänellä. Psykologi sitten kyseli vähän miten on mennyt ja valehtelin taitavasti, että kaikki on sujunut hyvin. Lopuksi psykologi sanoi, että voin aina soittaa ja pyytää aikaa jos haluan. Puhelun jälkeen olin helpottunut. Helpottunut siitä, että enää minun ei tarvitse puhua kenellekään asioistani. Saan pitää kaiken itselläni ja murehtia niitä niin paljon kuin tarvitsee, ilman että joku on kertomassa kuinka murehdin turhasta ja pitäisi ottaa positiivisempi asenne.

Koulussa taas oli kamalaa. Yhteiskuntaopin tunnilla saimme tehtävän, enkä osannut kaikkia kohtia, vaikka siis sai tehdä kirjan kanssa. Mulle ei oo koskaan käynyt niin, että en ole osannut tehdä koko tehtävää vaikka olisin yrittänyt kunnolla. Kuviksen tunnilla meitin puoli tuntia, miten sanon opettajalle, että työni on valmis, mutta en voi itse fixata astmani takia. No, sekin sitten onnistui juuri ennen tunnin loppua. Englannin tunnilla tarkistimme tehtäviä ja piti sanoa aina yksi lause englanniksi. Osaan oikeasti lausua englantia ihan siedettävästi, mutta tunnilla kaikki kykyni aina katoavat. En aina edes saa sanottua sanaakaan. No, tällä kertaa onnistuin kuitenkin edes jonkin verran puhumaan, mutta yhteen sanaan vain luettelin kirjaimet ja yhden lausuin niin kuin kirjoitetaan. No, eiköhän sitten säälittävän ääntämisyritykseni jälkeen luokkastamme kuului hiljainen kuiskaus: "Hehe, eihän toi osannu yhtää" ja pari hihitystä päälle.
Sitten oli opoa, siinä ei sentään tarvitse opiskella. No, opo kertoi hieman huomisesta Jyväskylän ammattikouluihin tutustumiskierroksesta. Menemme siis täältä pikkuiselta paikkakunnalta isompaan kaupunkiin tutustumaan ammattikouluun, sai valita 2 linjaa minne halusi tutustumaan ja minäpä valitsin sosiaali- ja terveysalan sekä kone- ja metallialan, mistä oikeastaan vain jälkimmäinen kiinnostaa. Kaikilla muilla on ryhmä tai ainakin pari, mutta minä olen yksin sillä valintani ovat niin erikoiset ettei kukaan muu ole menossa molempiin samoin kuin minä. Olen niin varma, että eksyn jossain vaiheessa, varsinkin kun täytyy siis mennä koulun järjestämällä linja-autolla, joten pelkään että odotan sitä väärässä paikassa tai jotain. Kierroksien jälkeen minulle jää vapaa-aikaa 1,5h, joten ajattelin kävellä toisesta ammattikoulusta keskustaan, jonne on matkaa hieman alle 2km ja käydä nopeasti h&m:llä tai Ginassa ja kävellä takaisin tuo hieman alle 2km, toivottavasti ehdin. Opon jälkeen oli vielä uskonto, no saimme tietää että koe on reilun viikon päästä. Saimme kertausmonisteet, mistä tulee jotain kokeeseen. No, en osannut mitään, en yhtään mitään. Yritin etsiä kirjasta, mutta en edes sen avulla osannut. Miten voisin osata sitten ilman kirjaa? Tuleva uskonnon koekin siis stressaa.
Kaiken tämän lisäksi, kun olin lähdössä koulusta, minua sanottiin vielä "vi**n läskiksi". Mikäpä olisikaan mukavampi tapa päättää koulupäivä. En ymmärrä, mikä pakkomielle kaikilla on haukkua mua. Mua on kiusattu siitä asti, kun muutin tänne eli eskarista. En ymmärrä mikä mussa on niin pahasti vikana, että täytyy levitellä juoruja, puhua pahaa selän takana, haukkua päin naamaa... Olen yrittänyt korjata itseäni. Olen muuttanut tyyliäni, hiusten muotoani, laihduttanut (tosin lihonut melkein entiseksi, ei ihmekään että haukutaan läskiksi), meikannut monella tavalla, olen yrittänyt muuttaa jopa luonnettani, mutta mikään ei auta, aina keksitään lisää vikoja.

No, kun tulin kotiin koulusta, yritin kertoa isälleni, että sairaalasta tuli kirje, missä aikaani on siirretty, mutta ennen kuin ehdin avata suuni, kuului huutoa, että minun täytyy mennä huoneeseeni, kunnes saan luvan tulla pois, no sitä lupaa ei ole vieläkään neljän tunnin kuluttua kuulunut. Kaiken tänään tapahtuneen jälkeen tuli mieleeni, että olikohan sittenkään viisasta lopettaa psykologilla käynti, vaikkei se oikeastaan auttanut minua paljoakaan.