Masentaa, masentaa, masentaa

En ole viime aikoina jaksanut tehdä yhtään mitään. En mitään. En edes kirjoittaa tänne blogiin vaikka ennen se jotenkin helpotti kun pystyi johonkin kirjoittamaan omia ajatuksiaan. Yli viikko on mennyt niin, että en ole jaksanut edes istua tietokoneella. En ole jaksanut tehdä läksyjä, lukea kokeisiin, siivota enkä edes välillä ole jaksanut katsella telkkaria. Yksikin aamu jäin vain nukkumaan kun en jaksanut nousta ja lähteä kouluun. Eilen illalla kun tulin kotiin nuortenillasta, missä oli aivan kamalan ahdistavaa, pesin vain hampaat ja menin makaamaan sänkyyn, en jaksanut edes kuunnella musiikkia. Monena päivänä vain olen koulun jälkeen kaatunut sänkyyn makaamaan enkä ole tehnyt mitään moneen tuntiin, vain ajatellut kuinka paha olo mulla on. En erota onko tämä vain jaksamista vai että ei vain huvita, vai ehkä molempiakin.
Olen jostain syystä ollut vielä epätyytyväisempi itseeni kuin ennen. En edelleenkään näe yhtäkään hyvää asiaa itsessäni, huonoja taas tuntuu löytyvän joka päivä lisää. Yhteiskuntaopin kokeesta saatu 9+ tuntui suurelta pettymykseltä, samoin bilsan 8+. vaikka joidenkin mukaan ne ovat kuulemma hyviä numeroita. Mulle hyvä on aina ollut 10- tai 10, siedettävä 9 ja maailmanloppu 8. Nykyään en ole aivan niin tiukka itselleni, mutta alle kaseja en salli itselleni, vaikka välillä niitäkin tulee. Olen myös ollut paljon herkempi kuin ennen. Jos minun täytyy puhua jollekin aikuiselle, oli se sitten opettaja tai vaikkapa seurakunnan nuorisotyöntekijä, minua alkaa pelottamaan ja ahdistamaan ja ääneni menee aivan itkuiseksi ja haluaisin vain paeta. Ennenkin minua on ahdistanut, mutta ei näin pahasti. Lisäksi viiltely on tullut takaisin. Olin jo jonkun aikaa erossa siitä, mutta tällä viikolla sorruin siihen taas. Nyt kaduttaa, mutta tiedän ettei seuraavalla kerralla katumus muistu mieleeni. Myös muistini on heikennyt, ja pahasti. Välillä en muista miten olen jonnekin paikkaan päässyt tai mitä olen tehnyt 5 minuuttia sitten, saati edellisenä päivänä. Jos haluan muistaa jotain, minun pitää ajatella ja miettiä todella kovasti, jotta saan edes jotain muistikuvia.
Kaiken tämän lisäksi, ne vähätkin puolikaverit ovat etääntyneet. Kukaan tyttö luokaltani ei edes puhu mulle. Pojat suostuu puhumaan sentään vielä, mutta on vaikea keksiä mitään puhuttavaa kun itse en ymmärrä mitään mopoista tai traktoreista mistä ne aina puhuu. Koulussa on tosi hankalaa, koska ahdistaa joka sekunti. Ruokailu on pahin aika, koska en voi mennä syömään kun ei ole kaveria, ruokavälkkä kestää 35-40 minuuttia, joten siksi aikaa pitäisi aina keksiä jotain tekemistä. Yleensä vain lähden käymään kaupassa, en osta mitään mutta meneepähän 15 minuuttia aikaa vähemmän ahdistuneena.
Viime aikoina vain kaikki on mennyt huononpaan suuntaan, tuntuu että en vain kestä enää. En ennenkään kestänyt, mutta nyt vielä vähemmän. Tekisi mieli mennä pyytään jostain apua, mutta mitä kukaan voisi tehdä? Psykologia kokeiltu, se nainen vain masentaa entistä enemmän. Lääkkeitä voisin toki ehdottaa, mutta ne ovat luultavasti kalliita ja mun on pakko säästää jokainen sentti minkä vain pystyn, jotta saisin hankittua sen kevarikortin. Joten, ei ole mitään mikä auttaisi. Ajatus siitä, että elämäni tulee olemaan ikuisesti tälläista, ei oikein houkuttele. Joskus tekisi mieli vain lähteä jonnekin metsään piiloon ja paastota niin kauan, kunnes kuolisin.