torstai 27. lokakuuta 2011

Lyijytäytekynän metsästystä ja isoskoulutusta

Tajusin juuri, että en muista eilisestä juurikaan mitään. En muista yhtään miten meni koulussa tai mitä tein kotona. Muistan vain että vaaka näytti vain 100g vähemmän ja luin pari kertaa yhteiskuntaopin kokeeseen. Kaikki muu on pimennossa. No, ehkäpä eilen oli vain niin huono päivä että oon blokannu sen mielestäni...
Mutta tänään oli ihan siedettävä päivä. Tosin aamulla fysiikan kaksoistunnilla, jossa on sekoitus meidän luokastamme ja rinnakkaisluokasta, ainoa siinä ryhmässä oleva kaverini nukkui pommiin ja jouduin olemaan yksin ensimmäisen tunnin, joten kaksi idioottia vittuilivat koko tunnin. Kuului supinaa ties mistä asioista enkä edes niitä viitsi tähän kirjoittaa. Raivostuttavaa! Tänään oli yhteiskuntaopin koe ja se meni vähän niin ja näin, mutta olen onnellinen että olen päässyt eroon stressistä ennen koetta ja siksi minua ärsyttää jos sellaiset 10-oppilaat stressaa vaikka ne osaa kaiken. Kokeessa tosin häiritsi kun istuin erään luokkalaiseni pojan takana, joka haisi niin kauheesti hieltä että oikein oksetti. Oli pakko tehdä koe pitämällä nenästä kiinni ja yrittää olla oksentamatta, se vaan oli niin voimakas ja paha haju! Mutta kokeen jälkeen kaikki menikin sitten suhtkoht normaalisti.

Iltapäivällä metsästin lyijytäytekynää paikkakuntamme liikkeistä, kunnes viimeisenä tajusin, että Tiimarissahan niitä myydään! No, ainakin sain kävelyä. Tiimarissa oli eräs riparillani ollut isonen, joka onnistui säikäyttämään minut kun en huomannut häntä ja sydämeni hakkasi sen jälkeen varmaan 10 minuuttia. Inhoan säikyttelyä kun itse olen säikky mutta en onnistu koskaan säikyttämään muita. Syömiset meni loistavasti. Koulussa söin pari haarukallista porkkana-lantturaastetta (jolle olen kylläkin allerginen..) alle 20kcal ja kotona makaronia (kuivapaino 70g) ja jauhelihakastiketta n.400kcal, eli sain pidettyä alle 500kcal! Lisäksi kävelin keskustassa ainakin 20 minuuttia ja vedin kotona rasvanpoltto harjoituksen, joten kulutin liikunnalla n. 100kcal. Päivän saldo: +320kcal.
Iltapäivästä mulla oli isoskoulutus, missä tehtiin pareittain hartaudet. Sain parikseni erään mukavan ja tutun ihmisen ja päätimme tehdä hartauden ystävyydestä. Oli kyllä aika jännää yrittää vetää hymynaama ja tehdä aiheesta, mikä ei kosketa oikeasti itseään, sillä mulla ei oo yhtään kunnon ystävää, tai edes kaveria. Isoskoulutuksessa meille lähtijöille jaettiin Maata Näkyvissä -festarit 2011-lehtinen missä oli festareiden ohjelma. Kuuntelin ihan mielenkiinnosta millaista musiikkia esiintyvät Gospel-bändit soittavat ja ihastuin Skilletiin! http://www.youtube.com/watch?v=1mjlM_RnsVE soittavat hyvin ja sanatkaan ei nyt niin himohimo uskovaiset ole. Jännittää vähän noi festarit, pitäis pystyä olemaan normaali iloinen nuori 55 tuntia! Ei mitenkään mahdollista. Linja-automatkankin joudun istumaan varmaan yksin tai jonkun ällötyksen vieressä. Ja se, että ei pääse tekemään mitään kuntoilua, juuri kun olen siitä hieman innostunut. Ja vielä sekin, että olen niin hirveän ujo, etten pysty tutustumaan keneenkään, vaikka haluaisinkin.
Tätä kirjoittaessa muistin, että minun piti soittaa työpaikalleni jo tiistaina, että pääsen tulemaan lauantaina. Iiks, ja nyt taitaa olla jo liian myöhäistä. No, soitan kuitenkin ja toivon parasta että mulle ei suututa. Autan siis lauantaisin kaksi tuntia erästä ms-potilasta ja teen kotitöitä ja muita pikkujuttuja ja saan hieman palkkaa sitten siitä. Pelkään vain kamalasti soittamista, en oikein edes tiedä mikä siinä on niin kamalaa, mutta se on vain ihan hirveän pelottavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti