Viime yö oli taas kamala. Koneelta lähdin jo hieman yli 12, mutta ajattelin katsella Boston Legalia muutaman jakson, kunnes alkaa väsyttämään. Katselin kuitenkin telkkaria kolmeen asti, kunnes päätin yrittää nukkua. Yritin unta puoli tuntia, mutta minua ei edes väsyttänyt joten päätin kuunnella musiikkia. Musiikkia kuuntelin tunnin verran, kunnes alkoi hieman silmiä painamaan ja päätin yrittää taas unta. Viimeisen kerran katsoin kelloa, kun se oli 04.57, joten nukahdin vasta viiden aikaan ja piti kuitenkin herätä puoli kymmeneltä kirkkoa varten.
Tänään olin siis kirkossa, siksi että olen halunnut viime talvesta asti käydä, mutten ole voinut, sillä se olisi ollut "noloa" ja nyt isoskoulutuksen myötä sain tekosyyn mennä sinne. Menin kirkkoon n.10 minuuttia ennen jumalanpalveluksen alkua ja menin parvelle istumaan. Hetken päästä huomasin kun urkuja tuli soittamaan sama kanttori joka oli omalla riparillani ja hän hymyili minulle. Juuri kun jumalanpalvelus oli alkanut, parvelle tuli myös entinen päiväkotitätini, joka on jo nykyään aika vanha ja varmaan eläkkeellä. Hän ei tunnistanut minua, mutta se ei yllättänyt minua. Hän tuli kirkkoon miehensä ja kahden lapsenlapsensa kanssa, jotka olivat luultavasti 3-4 vuotiaita. Ilmiselvästi lapset olivat ensimmäistä kertaa kirkossa, sillä hän esitteli kirkkoa lapsille osoitellen eri asioita. Toinen lapsista, suloinen tyttö katseli minua usein ja tuli välillä lähemmäksikin ja aina kun katsoin häntä takaisin, juoksi hän mummonsa luo. En tiedä mistä tässä oli kyse, olin varmaan mielenkiintoinen, sillä olin ainoa muu ihminen parvella. He kuitenkin lähtivät lopulta ennen kuin jumalanpalvelus loppui ja mieleeni tuli Kirkossa -laulu, joka on varmasti melkein kaikille tuttu riparilta tai muilta seurakunnan leireiltä.
"Tuli kirkkoon mies ja lapsi
he eteeni istuivat
kai tie oli pienelle pitkä
oli kosteat kiharat
ei monta hetkeä hiljaa
tuo ollut pikkupää
oli paljon kyselemistä
ja paljon nähtävää
Minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää
hän nostaa pienet kasvot
ja huuli värähtää
he lähtivät kesken saarnan
minä loppuun asti jäin
sama hiljainen arka pyyntö
nous syvältä itsestäin:
minä tahtoisin isä jo kotiin
isä minua väsyttää"
Sanat ovat mielestäni erittäin kauniit ja tulivat heti mieleeni kirkossa kun kyseiset ihmiset lähtivät. En tiedä miksi, mutta pidän kirkossa käymisestä yksin. Se on hyvä paikka miettiä asioita ja myös Raamatun tekstejä, mihin en oikeastaan usko, mutta joissain on ihan hyvä sanoma. Uskonto on ollu minulle ala-asteelta lähtien kysymysmerkki, en tiedä mitä mieltä olen. En usko siihen että Jumala olisi luonut maapallon, vaan se syntyi alkuräjähdyksessä ja evoluution kautta olemme me ihmisetkin kehittyneet. En usko Jeesukseen tai mihinkään ihmetarinoihin, joita Raamatussa kerrotaan, mutta silti uskon, että jonkinlainen Jumala saattaa olla olemassa, vaikkei ole vastannutkaan rukouksiini tai auttanut minua. Uskonto ja usko tarkoittaa jokaiselle eri asioita, osalle se on huuhaata, jotkut haluaisivat polttaa Raamatun, osalle uskonto on koko elämä jne. Minä en vielä tiedä mitä se on minulle, tällä hetkellä se on huuhaan ja järkevyyden rajalla, mutta uskon että se muuttuu selkeästi jommankumman suuntaan. Silti, aion käydä jatkossakin sunnuntaisin kirkossa mietiskelemässä ja keräilemässä leimoja isospassiini.
Kirkon jälkeen olinkin vain kotona - taas. Katselin pari leffaa ja olin tietokoneella ja kuuntelin musiikkia, muuhun ei minulla riittänyt energiaa. Koulutehtäviä olisi paljon rästissä... Huomiseksi englannista 3 sivua tehtäviä, tiistaiksi kirja-essee, keskiviikoksi terveystietoon 6 sivua tehtäviä, torstaina yhteiskuntaopin koe sekä joka päivälle tietysti läksyt jotka ovat tulleet viime kerralla. Haluaisin tehdä tehtävät, mutta kun en vain jaksa eikä kiinnosta. Tiedän että tämä vuosi on tärkeä, sillä tänä vuonna määräytyy päättötodistuksen numerot ja haetaan jatko-opintoihin. Menen tosin paikkakuntani lukioon, johon keskiarvo taitaa olla jotain 6.5 joten ei sen puoleen huolta, mutta siltikin olisi kiva jos olisi hyvät numerot peruskoulun päättyessä. Tarvitsisin jostain energiaa, mutta en tiedä mistä sitä löytäisin.

Se on harmillista, miten ahdasmielisesti Suomessa yhä edelleen suhtaudutaan uskon asioihin. Omaa uskoaan pitää jotenkin hävetä ja piilotella. Tai ylipäätään omaa kiinnostustaan uskontoja kohtaan. Suomalaisille yleisesti hyväksyttävää kirkossa käyntiä on vain joulun tapahtumat, häät, hautajaiset ym. kirkolliset juhlat. Hassua onkin, miten niin moni parjaa kirkon alimpaan maan rakoon, mutta haluaa sitten kuitenkin kirkkohäät. Hieman tekopyhää, sanoisin. Sinun ikäisenä ajattelin asioista hyvin samalla tavalla, joten pystyn samaistumaan ajatuksiisi... Ja tuo laulu on yksi riparisuosikeistani. :)
VastaaPoista